Joomla - Raision lukio

 
Pakolliset kurssit LI1 ja LI2

 

PAKOLLISET KURSSIT

Pakollisilla kursseilla syvennetään peruskoulussa opittuja taitoja ja tietoja sekä annetaan mahdollisuus tutustua uusiin lajeihin. Tarvittaessa opetusta eriytetään opiskelijalähtöisesti.

Kurssien suunnittelussa tulee ottaa huomioon vuodenajat niin, että pakollisten kurssien aikana pyritään harjoittamaan kesä- ja talviliikuntaa sekä sisä- ja ulkoliikuntaa. Opetuksessa tulee korostaa liikunnan vaikutusta terveyteen ja hyvinvointiin. Opiskelussa huomioidaan turvallisuus ryhmiä muodostettaessa.

Lukion liikunnan päätehtävänä on saada opiskelija liikkumaan säännöllisesti ja mielellään, siksi kursseilla kokeillaan mahdollisimman monia erilaisia liikuntalajeja ja opastetaan myös koulun ulkopuolisten liikuntamahdollisuuksien käyttöön. Opiskelijan toivotaan oppivan vastaamaan fyysisestä kunnostaan ja sen kehityksen seuraamisesta itsenäisesti ja myös samalla nauttimaan liikunnan psyykkisistä ja sosiaalistavista vaikutuksista. Kurssien sisältöä voidaan muokata opiskelijoiden suuntautumisen mukaan kunto-, palloilu- tai virkistyspainotteiseksi.

 

LI1 TAITOA JA KUNTOA

 

Tavoitteet

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija

· jatkaa peruskoulussa opittujen liikuntataitojen syventämistä ja harjoittamista

· saa ohjausta monipuoliseen liikuntaan

· saa myönteisiä liikuntakokemuksia

· tutustuu mahdollisuuksien mukaan uusiin liikuntalajeihin

· ymmärtää monipuolisen fyysisen kunnon harjoittamisen periaatteet ja toimii terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta edistävästi.

 

Keskeiset sisällöt

· fyysisen kunnon harjoittelu, oman fyysisen kunnon mittaaminen ja arviointi

· lihashuolto ja rentoutus

· sisä- ja ulkopalloilu, mailapelit

· voimistelu eri muodoissaan

· tanssi eri muodoissaan

· talviliikunta

· uinti ja vesipelastus

· yleisurheilu

· suunnistus ja luontoliikunta

 

LI2 LIIKUNTAA YHDESSÄ JA ERIKSEEN

 

Tavoitteet

· Kurssin tavoitteena on, että opiskelija

· monipuolistaa lajitaitojaan ja -tietojaan

· saa perustiedot kunto-ohjelman laatimiseen ja toteuttamiseen

· saa ohjausta henkilökohtaisen, terveyttä edistävän liikuntaharrastuksen aktivoimiseen

· oppii vastuulliseen toimintaan itsenäisesti ja ryhmässä

· oppii arvostamaan ja ylläpitämään terveyttä ja työkykyä

· kehittyy sosiaalisessa kanssakäymisessä.

 

Keskeiset sisällöt

· fyysisen kunnon harjoittelu, lihashuolto ja rentoutus

· sisä- ja ulkopalloilu, mailapelit

· voimistelu eri muodoissaan

· tanssi eri muodoissaan

· talviliikunta

· kuntouinti ja vesiliikunta

· luontoliikunta

· jokin uusi liikuntalaji