| Biologian kurssit |
|
Pakolliset BI1 ja BI2 Valtakunnalliset syventävät BI3, BI4 ja BI5 Koulukohtaiset soveltavat BI6 ja BI7 OHJEITA: Pakolliset kurssit suoritaan numerojärjestyksessä. Muiden kurssien osalta suoritusjärjestys on vapaa. Kertauskurssi BI6 suoritetaan kuitenkin loppuvaiheessa ennen reaalikoetta. Biologian kursseista itsenäiseen opiskeluun sopii lähinnä BI4. Muiden kurssien itsenäiseen suorittamiseen pitää olla selkeät perustelut. Itsenäiseltä suorittajalta vaaditaan kurssikokeen lisäksi annettujen tehtävien tekeminen ja palauttaminen. ARVIOINTI: Pakollisissa ja valtakunnallisissa syventävissä kursseissa (BI1 – BI5) on numeroarviointi (4 - 10). Arviointi pohjautuu kurssien loppukokeisiin, mutta myös tuntityöskentelyllä on vaikutusta. Soveltavasta kurssista BI6 on mahdollisuus saada myös suoritusmerkintä. Puolen kurssin laajuinen BI7 arvioidaan ainoastaan suoritusmerkinnällä. BI1 ELIÖMAAILMA Kurssin keskeiset sisällöt ovat biologia tieteenä, luonnon monimuotoisuus ja sen ilmenemistasot, ekologian perusteet sekä evoluutio elämän syntyvaiheista nykyiseen eliökuntaan. BI2 SOLU JA PERINNÖLLISYYS Kurssi jakautuu kahteen kokonaisuuteen. Soluosuudessa opiskellaan solun rakennetta, aineenvaihduntaa, energiataloutta ja lisääntymistä. Toinen kokonaisuus käsittelee periytymisen perusteita ja perinnöllisyyden merkitystä evoluutiossa. BI3 YMPÄRISTÖEKOLOGIA Kurssilla perehdytään mm. suomalaisiin ekosysteemeihin sekä eliöiden uhanalaisuuteen ja suojeluun. Ohessa harjoitellaan myös lajintuntemusta (esim.linnut, sienet tai kasvit). Kurssin yhteydessä tehdään pienimuotoinen kenttätutkimus ja mahdollisesti joitakin maastokäyntejä. BI4 IHMISEN BIOLOGIA Kurssilla käsitellään ihmisen soluja ja kudoksia, elimistön rakennetta ja toimintaa, elintoimintojen säätelyä, ihmisen lisääntymistä ja elämänkaarta, perimän merkitystä sekä elimistön sopeutumista ja puolustusmekanismeja. BI5 BIOTEKNOLOGIA Kurssilla perehdytään entistä tarkemmin solujen ja geenien rakenteisiin. Tutustutaan geeniteknologian menetelmiin ja mahdollisuuksiin lääketieteessä ja yksilöiden tunnistamisessa. Muina aiheina ovat mikrobit ja niiden merkitys, biotekniikka teollisuudessa, eläinten ja kasvien jalostus sekä geenitekniikan etiikka ja lainsäädäntö. BI6 BIOLOGIAN KERTAUSKURSSI Tavoitteena on biologian ainereaalissa menestyminen. Kurssilla kerrataan valikoiden pakollisten ja syventävien kurssien sisältöjä sekä harjoitellaan ylioppilastehtäviin vastaamista. Arviointi: opiskelija voi valita joko suoritusmerkinnän tai numeroarvosanan. Arviointiin vaikuttavat tehtävät/kokeet sovitaan kurssin alussa. BI7 BIOLOGIAN LABOROINTIKURSSI ½ kurssia Kurssilla tehdään pienimuotoisia kokeita ja mikroskopoidaan. Tutkimusmateriaali vaihtelee saatavien materiaalien mukaan (esim. kukan ja siemenien rakeenteen, planktonin, kastematojen, maaperäeliöi en ym. mikroskopointia, populaatioekologian kokeita, DNA:n eristystä jne). |