Joomla - Raision lukio

 
Järjestyssäännöt

I luku - JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN TAVOITTEET

Nämä järjestyssäännöt koskevat Raision lukion opiskelijoita, opettajia ja muuta henkilökuntaa. Järjestyssäännöt asettavat jokaiselle kouluyhteisön jäsenelle rajoituksia, mutta samalla ne suojelevat meitä ja ovat edellytyksenä koulutyön onnistumiselle. Jokaisen on ymmärrettävä sääntöjen tarpeellisuus ja noudatettava niitä. Näitä sääntöjä voidaan tarpeen vaatiessa muuttaa samassa järjestyksessä kuin ne on laadittukin.

Näiden järjestyssääntöjen lisäksi on Raision lukiossa noudatettava lukiolaissa, lukioasetuksessa ja kaupungin koulutoimen johtosäännöissä säädettyjä määräyksiä.

II luku - KOULUALUE

1§ Raision lukion alue käsittää koulurakennuksen lisäksi piha-alueen ja ajoneuvojen pysäköintialueet.

III luku - PÄIVITTÄISEN TYÖSKENTELYN ERI TILANTEET

2§ Koulupäivä aloitetaan lukioasetuksen 810/1998 5§:n mukaisella päivänavauksella.

3§ Oppitunnit alkavat ja päättyvät täsmällisesti koulun lukujärjestyksessä ilmoitettuina ajankohtina. Päivittäistä työaikaa voidaan järjestää muutenkin – työaikaa pidentämättä tai lyhentämättä, milloin opetettavan aineen tai opetuksessa käytettävän työtavan  vuoksi tai muusta erityisestä syystä on tarkoituksenmukaista.

4§ Välitunnit opiskelijan tulee viettää asiallisesti käyttäytyen ulkona tai sisällä. Välituntien aikana opiskelija saa poistua koulun alueelta omalla vastuullaan, kuitenkin niin, ettei aiheuta häiriötä koululle tai ympäristölle.

5§ Koulun pihanpuoleiset ovet ovat avoinna klo 7.30 lähtien koko koulupäivän ajan.

6§ Koulun omaisuutta tulee käsitellä huolellisesti. Opiskelija on velvollinen korvaamaan koulun omaisuudelle tahallaan tai tuottamuksella aiheuttamansa vahingon. Kaikista vahingoista on ilmoitettava rehtorille tai jollekin opettajalle.

7§ Koulualue on säilytettävä siistinä ja viihtyisänä. Roskat on pantava roskakoreihin.

8§ Tupakointi koulualueella on kielletty ja sallittu vain kaupungin osoittamalla tupakointipaikalla. Tätä pykälää noudattavat opiskelijat, opettajat sekä muu koulun henkilökunta tupakkalain mukaisesti.

9§ Jos opiskelija sairastuu tai joutuu tapaturman uhriksi kesken työpäivän, hänen on ilmoittauduttava, mikäli mahdollista, koulun terveydenhoitajalle, rehtorille, apulaisrehtorille, ryhmänohjaajalle tai jollekin opettajalle, joka voi lähettää opiskelijan pois koulusta tai ryhtyä muihin tarpeelliseksi katsomiinsa toimenpiteisiin.

10§ Muusta kuin sairaudesta johtuvaan poissaoloon tulee anoa lupa etukäteen kirjallisesti. Ryhmänohjaaja myöntää 1-3 vuorokauden ja rehtori sitä pidemmät poissaolot. Jos opiskelija on poissa kurssilta ilman hyväksyttävää syytä enemmän kuin kaksi (2) 70 minuutin oppituntia, hän menettää sillä kertaa kurssin suoritusoikeuden, ja koko kurssi on suoritettava uudestaan.

11§ Myöhästymiset tunneilta on selvitettävä. Mikäli opiskelija joutuu linja-autovuorojen takia myöhästymään tai lähtemään koulusta ennen tunnin päättymistä, hänen on hankittava rehtorilta asianmukainen lupa.

IV luku - KOULUMATKAT

12§ Rullaluistelu ja rullalautailu on kielletty koulurakennuksessa.

13§ Turvallisen liikenteen vaatimukset pitää kaikissa tilanteissa ottaa huomioon ja yleisiä liikennesääntöjä tulee noudattaa.

14§ Kulkuvälineet, kuten polkupyörät, mopot, moottoripyörät ja autot, tulee säilyttää niille osoitetuissa paikoissa koulupäivän ajan. Autojen säilyttäminen ja niillä ajaminen piha-alueella on kiellettyä poikkeustapauksia lukuun ottamatta.

V luku - VAPAA-AJAN TOIMINTA KOULUSSA

15§ Kouluyhteisön jäsenillä on oikeus käyttää koulun tiloja kouluajan jälkeen vapaaseen harrastustoimintaan. Tilojen käyttöön on pyydettävä lupa rehtorilta. Harrastustoiminnassa on noudatettava koulun järjestyssääntöjä, ellei kirjallisesti ole muusta sovittu. Mikäli kyseessä on yksittäinen tilaisuus, tulee rehtorille ilmoittaa vastaavat opiskelijat ja opettajat. Tilaisuuksien jälkeen tilat on siivottava niin, että ne voidaan ottaa normaaliin käyttöön.

16§ Oppilaskunnan sekä säännöllisesti kokoontuvan kerhon on esitettävä sääntönsä koulutuslautakunnan hyväksyttäväksi sekä lukuvuosittain julkaistava nimilista, josta selviävät ohjaava opettaja sekä toimihenkilöt.

VI luku - MAINONTA KOULUN TILOISSA

17§ Poliittinen, uskonnollinen ja kaupallinen mainonta, joka ei liity opiskeluun, on kiellettyä.

VII - TYÖRAUHAN YLLÄPITÄMINEN

18§ Kouluyhteisön jäsenen tulee asiallisella ja rauhallisella käyttäytymisellään pyrkiä edistämään koulun työrauhaa.

19§ Opiskelijaa voidaan rangaista järjestyssääntöjen rikkomisesta tai muutoin epäasiallisesta käytöksestä, mikäli rikkomus tapahtuu koulussa, koulualueella tai koulun järjestämässä tilaisuudessa.

20§ Koulutuslautakunta valvoo kouluyhteisön jäsenten oikeusturvaa.  Jos he katsovat oikeusturvansa tulleen loukatuksi, he voivat kääntyä koulutuslautakunnan puoleen, jonka tulee ryhtyä asian vaatimiin toimenpiteisiin.

21§ Matkapuhelimen käyttö oppitunneilla on kielletty.

VIII - PÄIHTEET

22§ Huumeiden vaikutuksen alaisena esiintyminen, huumeiden käyttö, hallussapito ja kauppaaminen koulussa, koulualueella ja koulun järjestämissä tilaisuuksissa on ankarasti kielletty. Koulu on velvollinen ilmoittamaan rikkeistä viranomaisille.

23§ Kouluyhteisön jäsen ei saa esiintyä alkoholin vaikutuksen alaisena koulussa, koulualueella eikä koulun järjestämissä tilaisuuksissa. Humaltunut henkilö voidaan poistaa koulualueelta. Alkoholin tuominen kouluun, koulualueelle tai koulun järjestämiin tilaisuuksiin on kielletty.

24§ Nuuskan käyttö koulussa on kielletty